Metsästäjäliiton Pohjois-Savon Piirin vuosikokous 26.3.2024, Hotelli Iso Valkeinen

Metsästäjäliiton Pohjois-Savon Piirin vuosikokous 26.3.2024, Hotelli Iso Valkeinen

04.04.2024 09:27

Kuva1

(Teksti Kai Ruhanen, valokuvat Erkki Shemeikka)

Piirin vuosikokoukseen oli kokoontunut korona vuosien jälkeen iso joukko Pohjois-Savolaisia metsästäjiä, edustajia oli 64:stä seurasta.

Kokouksen avauksessa piirin pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Julkunen kertoi vuoden kuulumisia ja ilmoitti myös jättävänsä puheenjohtajan tehtävät tässä kokouksessa.

Yhteistyö kumppanimme Repo Extremen Sanni Martiskainen kertoi yhtiön valmistavan erävaatteita Kuopiossa. Yhteistyösopimuksen puitteissa jäsenet saavat merkittäviä alennuksia yhtiön tuotteista.

Alustuksena kuultiin liiton nuorisotyön vastaavan Antti Mäkisen terveisiä nuorisotyön kuulumisia. Nuorisotyö on saanut vuosittain OKM:ltä noin 100 000 € avustuksen ja sitä on käytetty materiaali sekä järjestämiskuluihin mm. leiritoimintaan sekä messuille että erilaisiin kouluvierailuihin. Toiminnassa painopistealueena on ollut järjestää toimintaa ja tapahtumia nuorilta nuorille ideologialla.

Mökkiläiset pienpetopyyntiin kampanjaa piirin alueella johtava Niko Hiltunen kertoi projektin etenemisestä. Viime vuonna hanke alkoi koko maassa ja meidän piirin alueelle muodostettiin 4 pyynti aluetta. Projekti on lähtenyt hyvin käyntiin ja innokkaita mökkiläisiä on mukana useita kymmeniä. Loukut mökkiläisille on jaettu projektin puolesta. Nyt on saapunut Nikolle uusi erä erilaisia pienpetoloukkuja ja ne jaetaan kevään aikana perehdytyksen kera uusille pyytäjille. Valtakunnallisen hankeen saalis on merkittävä 660 supikoiraa, 399 minkkiä.

Mökkiläiset pienpetohankkeesta löytyy lisätietoa ja piirien hankevastaavien yhteystiedot osoitteesta https://metsastajaliitto.fi/metsastajaliitto/vahva-vaikuttaja/hankkeet/pienpeto

Pohjois-Savon hankealueet 2024
Pohjois-Savon hankealueet 2024

 

Palkitut :

Tervaskanto palkinto                   KAMS =Kuopion ampuma ja metsästysseura

Veijon malja                                 Lauri Itkonen

Vuoden esimerkillinen nuori       Toimi Ruokolainen

Lisäksi muistettiin piirihallituksen pitkäaikaista jäsentä Markku Nyyssöstä Leppävirralta hirvikellolla, Markku on ollut yli kaksivuosikymmentä riistanhoito ja koulutustoimikunnassa.

Piirin puheenjohtajuudesta luopuvaa Pekka Julkusta muistettiin Metso patsaalla ja toivoteltiin antoisia lohestuskelejä kesälle.

 

kuva2
Kuvassa vasemmalta Markku Nyyssönen, Veijon Malja saanut Lauri Itkonen, Tervaskannon saaneen KAMS:n edustajat Tapio Kajan ja Matti Kröger, Vuoden esimerkillinen nuori Toimi Ruokolainen sekä Markkua palkintojen jaossa avustanut Mika Thitz.
​​​​​

 

Varsinaisen kokouksen nuijaa heilutti ansiokkaan tehokkaasti Tapio Kajan ja sihteerinä toimi Mirva Lukkarinen.

 

kuva3
Entinen ja uusi puheenjohtaja,                 
Pekka Julkunen ja Arto Nykänen

 

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Arto Nykänen Kaavilta, hän on toiminut aiemmin työelämässä mm Suomen yrittäjien puheenjohtajana (2019). Arto laittaa oman esittelyn piirin nettisivuille, jossa tarkemmin tietoa hänestä.

 

Piirihallitukseen tuli seuraavia henkilömuutoksia Riikka Hänninen vaihtui Jussi Rossiin ja Markku Nyyssönen vaihtui Petri Nissiseen, muutoin erovuoroiset jäsenet jatkavat tehtävissään.

Piirin jäsenmaksut pysyivät samana 17 € / seuran jäsen, henkilöjäsen 35 €. alle 18-vuotiaat jäsenmaksu on 8,50 € (syntymäaika oltava jäsenrekisterissä).

Seuroille on liitolla jäsenseurakampanja, jossa ehdottava seura sekä sen seurauksena liittyvä seura saavat merkittäviä rahallisia etuja tarkemmin Liiton nettisivuilla. https://metsastajaliitto.fi/uutiset/suosittele-liiton-jasenyytta

Kokous päätettiin klo 19.36